Select Page

Ihastuin TomTom Cardian 3 Music kelloon, siinä oli pienessä koossa kaikki se mitä tarvitsin, GPS, sykemittari ja musiikki, mutta ei kaikki sitten mennytkään ihan niin kuin Strömsjössä. Alla kokemukseni 2 vuoden käytön jälkeen.

Olin rapakunnossa ja halusin seurata sykettäni, mutta kun taas pystyin vähän juoksemaan, aloin saada käsittämättömiä sykelukemia. Heti kun siirryin kävelystä juoksuun, pulssi hyppäsi jonnekin 190 tienoille vaikka maksimisykkeeni on jossain 165-170 välillä. Tuttu lääkärikin sanoi, että tuollaiset sykelukemat on vaarallista. Kerran sitten satuin katsomaan kelloa ja huomasin, miten vain toinen reuna oli kiinni ranteessa. Verin hihnan piukkaan ja vaaralliset sydänvaivat hävisivät saman tien.

Vaikka hihna on tiukka, kellon L-muoto on osoittautunut ongelmalliseksi, sitä joutuu kiertämään ranteessa jotta kellonpohjan saa tasaisesti koskettamaan rannetta ja näin näyttämään oikeita sykelukemia. Itse sykemittari on mielestäni hyvänlaatuinen ja näyttää sykkeen riittävän oikein.

Tällä hihnan kiristämisellä oli toinenkin vaikutus. Nyt hihnat eivät kestäneet enää edes kahta kuukautta vaan murtuivat jostain kohdasta ja menivät poikki. Hihnat ovat kalliita, varsinkin kun niitä joutuu uusimaan joka toinen kuukausi.
Olen nykyisin siirtynyt pyöräilyyn ja siinä ei samanlaista tärinää tule kuin kovalla pohjalla juostessa, nyt hihnan voi jättää pykälää löysemmälle ja silti saada suurimman aikaa oikeita sykelukemia. Lisäksi, myös kellon hihna kestää nyt myös kauemmin.

Kahden vuoden lähes päivittäisen käytön jälkeen akku on melko loppu. Kun alkuvaiheessa pystyin pitämään GPS:ää ja Bluetoothia (musiikki) päällä yhtäjaksoisesti nelisen tuntia, nyt akku loppuu jo samanlaisella käytöllä noin tunnissa. Ilman bluetoothia kello toimii vielä reilut 4 tuntia, vaikka GPS on päällä.

Tässä, kuten monessa muussakin pienlaitteessa on yksi iso puute, latauslaite puuttuu. Nykyisin matkapuhelimet ja tabletit latautuvat huomattavan nopeasti, mutta näitä suuritehoisia latureita ei todellakaan ole tarkoitettu TomTomin pienitehoisen akun lataukseen. Etsin kotoani pienitehoisimman USB laturin minkä löysin, 500mAh laturi, mutta sekin on kellon akulle aivan liian suuritehoinen. Ehkä akku olisi kestänyt kauemmin, jos jostain olisi löytynyt riittävän pienitehoinen laturi.

Ostaisinko uuden samanlaisen? Ehkä hyvinkin, varsinkin jos kelloon olisi saatavilla tekstiilihihna. Pidän edelleen siitä, että puhelinta ei tarvitse kantaa mukana jos lenkillä haluaa kuunnella musiikkia. Toisaalta, unelmakello olisi sellainen, jota voisi pitää yhdellä latauksella ranteessa ympäri vuorokauden, kello huomioisi liikunta-ajan ja nukkumisajan automaattisesti.